KRISTIINA MÄKELÄ

Kristiina on 24 vuotias maailman huipulle tähtäävä kolmiloikkaaja, joka on työstänyt tiensä Suomen huipulta kansainvälisten arvokilpailujen finaalitasolle. Nuori lupaava urheilija on määrätietoinen ja ahkera eikä hän pelkää haasteita. Mentaalisesti lahjakas kaunotar osoittaa suurta potentiaalia ollakseen mitalisti tulevissa arvokilpailuissa, päätähtäimenään Tokion Olympialaiset.

Nuoruudessaan koripalloakin pelannut Kristiina siirtyi 13 vuotiaana yleisurheilun, tarkemmin korkeushypyn pariin saadessaan ensimmäisen helkilökohtaisen valmentajansa Jarkko Kumpulaisen. Korkeushyppy oli intohimo mutta ominaisuudet ylsivät jopa paremmin kolmiloikkaan. Vuonna 2009 17v.nuorten MM-kilpailuit Italian Bressanonessa, käänsivät valmentajan ja urheilijan pään kolmiloikkaajan uralle. Upea kesä, ensimmäinen aikuisten suomenmestaruus ja nuorten suomenennätyksen sivuaminen johtivat lajin vaihtoon.

On ollut upeaa seurata tämän lahjakkuuden kasvua nuoresta urheilijasta viisaaksi aikuis-urheilijaksi. Kehittymiselle ei ole ylärajaa ja sen voi aistia tahdikkaan huippu-urheilijankin sanoista. Polku ei ole ollut suinkaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Loukkaantuset ja vastoinkäymiset on kuitenkin käännetty voitoksi.

2013 vuoden selkävaivan jälkeen nähtiin Kristiinan huima harppaus kansainväliselle tasolle. Tieto ja taitotaso kokonaisvaltaisena urheilijana on tämän naisen kohdalla ensiluokkaista. Hyvänä puhujana ja esiintyjänä Kristiina on saanut välitettyä tietämystään jo monille nuorille ja myös vähän vanhemmillekkin kuulijoille. Esikuva toimiminen on on tärkeä osa huippu-urheilijan elämää ja tätä titteliä Kristiina kantaa arvokkuudella.

Tähänastisella urallaan Kristiina on käynyt läpi kaikki aikuisten arvokilpailut ja on ollut lähes jokaisissa kilpailuissa finaalissa. Kaiken kruunaa Oplympia finaali Rio de Janeirossa. Kristiina pitää hallussaan myös halli suomenennätystä mikä merkitään 14.20.

Urheilun lisäksi Kristiina opiskelee kotieläintiedettä Helsingin Yliopistossa. Hänet on myös palkittu vuonna 2016 vuoden opiskelijaurheilija. Urheilun tuomat taidot ja kokemus näkyvät varmasti myös monessa muussa elämän osa-alueessa ja vievät tämän naisen vielä pitkälle.

Rio Olympialaiset Finaali / 2016

Halli MM-6 / 2016

EM-9/2016

MM-13/2015

Halli EM-8/2015

19v EM-hopea/2011

17v EYOF hopea/2009

13SM Mitalia (aikuiset)

7 Kultaa
5 Hopeaa
1 Bronssi

18 SM Mitalia (nuorten)
10 Kultaa
6 Hopeaa
2 Bronssia

Arvokilpailu edustukset
10 (7 finaalipaikkaa)

Maajoukkue edustukset
17

2017

2016
Halli-SM 1. / 13.65
SM 1. / 13.86 1q (14.05w)
EM 9. / 13.95 12q 13.80
iMM 6. / 14.07
OLYMPIA 12. / 13.95 (5q 14.24)

2015
Halli-SM 1. /13.62
SM 1. /13.84 (1q 13.27)
iEM .8 /13.66 (7q 14.04)
MM 13. /13.83
Pituus (hallissa)
Halli-SM 2. / 6.10

2014
Ei kilpaillut hallikaudella selän kuntouksen takia
Euroopan joukkuemestaruus 1.liigan 4.sija 3-loikassa
Kalevan Kisojen hopeaa 3-loikassa ja pituuden finaalissa ilman tulosta 8.
SM22 3-loikan ja pituuden 1.sija
Suomi-Ruotsi maaottelun 1.sija

2013
Halli-SM 3. kolmiloikka ja 4. pituus
Halli-SM 22 sarjassa 1.kolmiloikka ja 3. pituus
Ei kilpaillut kesällä selkävaivan takia

2012
Halli-SM 1. kolmiloikka
EM kisaedustaja
Nuorten 22 Suomenmestari kolmiloikassa ja pronssimitalisti pituudessa
Kalevan kisojen hopeamitalisti loikassa
Suomi-Ruotsi maaottelun 3.sija

2011
Nuorten 19v. EM-kisat 2.sija Tallina, Viro
Kalevan Kisat 1.sija kolmiloikka ja 4.sija pituus
Suomi-Ruotsi maaottelu 2.sija
Nuorten 19 v. Suomen- ja Pohjoismaiden mestari
Hallimaaottelu FIN-SWE-NOR 2.sija
Halli-SM 2. kolmiloikka
Halli-SM N19 1. kolmiloikka ja pituus sekä 2.sija 5-ottelu

2010
Nuorten 19v. MM-kisat 7. Moncton, Kanada
Kalevan Kisat 2.
Euroopan joukkuemestaruuskisat Superliiga 12.sija Bergen, Norja

2009
Kalevan Kisojen finaalin 1. kolmiloikka, Suomen mestari
Suomi-Ruotsi maaottelu 1. kolmiloikka
17 v junioreiden MM 6. sija kolmiloikassa Bressanone, Italia
17 v Nuorten Euroopan Olympiafestivaalien 2. sija kolmiloikka Tampere
17 v SM 1. kolmiloikka ja 2. pituus sekä korkeus
17 v Halli SM 1. kolmiloikka ja 6.sija pituus
Naisten halli SM 5.sija kolmiloikka

2008
16 v SM 1. kolmiloikka ja 2. korkeus
FIN-SWE 17v. maaottelun 3.sija kolmiloikka ja 4.sija korkeus
17 v Halli 5.sija korkeus ja 6.sija kolmiloikka

2007
15 v SM 2.sija kolmiloikka ja 8.korkeus

2006
14 v SM 4.sija kolmiloikka ja 8.sija korkeus

Valmentaja: Suren Ghazaryan
Fysioterapeutti: Seppo Pehkonen
Ravitsemus: Veli-Pekka Valkonen
Psyykkinen valmentaja: Joni Puoikkonen
Lääkäri: Aki Kanervo
Manageri: Veini Holopainen

Yhteydenotot
puh +358445587096
s-posti veini@phnet.fi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT

Perustava1
ormax1

KUMPPANIT

MOT
KAR
KE

Kolmiloikka

2017... (SE - 14.39 Heli Koivula 03)
2016 / 14.24m
2015 / 14.06m
2014 / 13.70m

BLOGI

Kuulumisia

Kesäblogi

Eikös se niin ole että kun aika menee äkkiä, on kivaa ja paljon tekemistä. En olisi uskonut että Siera Nevada voi osoittautua näin mukavaksi leireilypaikaksi kesällä. Saapuessani lentokentälle ja...

Kuulumisia

Kohti Rioa

Loppulaskenta voi alkaa! Seuraavan kerran kun kilpakentälle astun, olen Riossa, suomen edustusasu yllä, pitkien loikkien tutina jaloissa. Päätavoite lähestyy ja fiilikset senkun paranee. Nyt...

2 weeks ago

This picture describes my traveling back home! My fight was cancelled and I got the information at airport after 2 hour drive in trafic. I queue 3 hours to the desk, hungry, and not knowing if I can fly that day or 25 hours la...

KISAKUVAT

MUUT