February 6, 2017

Kohti Rioa

Loppulaskenta voi alkaa! Seuraavan kerran kun kilpakentälle astun, olen Riossa, suomen edustusasu yllä, pitkien loikkien tutina jaloissa. Päätavoite lähestyy ja fiilikset senkun paranee. Nyt pidetään mieli tyynenä ja keskittyminen tarkkaakin tarkempana.

Viime viikonloppuna sain juhlia montaa asiaa. Erittäin onnistunut Kalevankisojen karsinta, kesän ensimmäisellä 14m ylityksellä oli ensimmäinen ilon aihe. Tuulta oli hieman liikaa takana jotta tulos ei ole tilastokelpoinen mutta se on vain pieni kauneusvirhe. Olimme Surenin kanssa suunnitelleet että karsinnassa tehdään yksi yli 14m hyppy. Suunnitelma toteutui täydellisesti. Sama halutaan toistaa Riossa ja tähtäimenä tuolloin tietenkin karsintaraja.

Suunnitelmissa oli jatkaa Kalevankisa finaaliin entistä pidemmillä loikilla. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. Vastatuuli, helle, kova halu hypätä pitkälle ja hieman uupunut kroppa sekoittivat ajatuksia sen verran että loikka meinasi olla aivan hukassa finaalin ensimmäisillä kierroksilla. Väsymys alkoi painaa kun kisa venyi parempia tuulia odotellassa mutta onneksi loppuun tuli vielä pitkä hyvänmielen hyppy lähemmäs 14m rajapyykkiä. Kalevankulta kainalossa oli mukava lennellä Oulusta kotiin.

Mitalin lisäksi taskussa kuumotti rintaneula, hakaurheilijan tunnusmerkki. Sain kunnian päästä tälle Haka-urheilija listalle numerolla 330. Pieni mutta tärkeä askel eteenpäin urheilijan polulla.

Ja jotta juhlan aiheet eivät lopu niin sunnuntaina sain viettää myös nimipäivää. Managerini Veini Holopainen tuli noutamaan minua hotellilta finaaliin. Nimipäiväonnittelujen yhteydessä hän ojensi minulle raavutusarvan. Päsin puoleen väliin raaputtelua kun saavuimme kentälle ja jatkoin arvan loppuun kisojen jälkeen lentokentällä. Onnetar potki sinä päivänä sillä Veikkaus pisteen myyjätär kertoi hymystä soikeana olevalle urheilijalle että tämä oli juuri voittanut 50 euroa raavutusarvasta.

Ensimmäisenä päivänä elokuuta lento lähtee kohti Rioa. Ennen sitä pitää vielä saada tehtyä muutama hyvä harjoitus ja pakattua kaikki tarvittava mukaan. Kun sitten viimein istahdan koneeseen aijon nauttia täysin rinnoin urheilun maukkaimmista hedelmistä mitkä on kovalla työllä ansaittu!

share: